Kevätkuulumisia

Edellisestä kirjoituksesta on ehtinyt kulua jo kuukausia ja kohta ollaan jo lähestymässä vuoden puoliväliä. Välillä tuntuu, että aika matelee, mutta toisaalta useimmiten huomaa, että maanantain jälkeen onkin yhtäkkiä jo perjantai. Kuten on tullut jo aiemmin todettua, vuodenaikojen puuttuminen sekoittaa lähes täysin ajantajun, eivätkä sade- ja kuivakaudet juuri tee viikkoihin ja kuukausiin eroa. Joka päivä on enemmän tai vähemmän pilvistä ja kuumaa. (Näin sivuhuomiona, olen vasta nyt ymmärtänyt, että indonesialaisille on vaikea puhua “kesällä” tai “syksyllä” tapahtuvista asioista, parempi vain aina sanoa “kesäkuussa” tai “lokakuussa”).

Viime kuukausien aikana on kuitenkin ehtinyt tekemään kaikenlaista, melko tiukista koronarajoituksista huolimatta:

  • Helmikuussa matkustin lomalle Suomeen. Nykyisin todellakin kaipaa niitä aikoja, jolloin pystyi melko huolettomasti lähtemään matkaan ilman sen suurempia ennakkoselvittelyjä tai -toimia. Yhteen edestakaiseen matkaan tarvittiin kuusi PCR-testiä ja kahdeksan karanteenipäivää (kolme kotikaranteenissa Suomessa, viisi pakollisessa hotellikaranteenissa Jakartassa) sekä loppuun asti jännitystä siitä, lentääkö lennot vai eivät (kerran ne jo peruttiin). Lentovaihtoehtoja ei ole tällä hetkellä montaa, mutta päätin kokeilla yleisemmin käytetyn (ja kalliimman) Dohan-reitin sijaan JAL:n lentoa Tokioon ja sieltä Finnairilla Helsinkiin. Normaalioloissa tämä olisikin voinut olla ihan hyvä reittivaihtoehto, mutta nyt viiden ja seitsemän tunnin vaihdot kuolemanhiljaisella Naritan kentällä tuntuivat ikuisuudelta. Kentällä ei siis ollut auki juuri mitään muuta kuin taxfree ja pari merkkilaukkuliikettä – ei siis yhtään ravintolaa taikka kahvilaa. Paluumatkalle tajusin ottaa omat eväät mukaan.
Väljää on: lennolla Helsingistä Tokion Naritaan meitä oli neljä (!) matkustajaa, matkustamohenkilökunta ja ruuma täynnä kalaa.
  • Maaliskuun ensimmäisen viikon vietin hotellikaranteenissa Jakartassa. Pakollinen hotellikaranteeni ulkomailta Indonesiaan saapuville matkustajille on tällä hetkellä “vain” viisi päivää, siis huomattavasti vähemmän kuin Indonesian naapurimaissa ja muuallakin Aasiassa. Hotellikaranteenin aikana matkustajilta otetaan kaksi PCR-testiä; ensimmäinen saapumispäivän jälkeisenä päivänä, ja toinen parin päivän päästä tästä. Huoneesta ei siis saanut poistua mihinkään karanteenin aikana paitsi näihin kahteen koronatestiin hotellin konferenssikerrokseen. Luulen, että pääsin karanteenin suhteen huomattavasti helpommalla kuin monet muut matkaajat muissa maissa, mutta oli viidessäkin päivässä ihan riittävästi odoteltavaa.
  • Huhtikuussa päätin lähteä reissuun, kun sadekausi alkoi olla lopullaan. Pääsiäislomalla matkustimme Lombokin kautta Gilin saarille. Vuokrasimme ison villan Gili Trawanganilta, joka on siis yksi kolmesta Gilin saaresta. Kävimme yhtenä päivänä snorklausreissun jälkeen myös Gili Airin saarella lounaalla ja pienellä kävelyllä. Kuten lähes kaikkialla Indonesian matkailukohteissa, myöskään Gilillä ei muita turisteja juuri näkynyt. Monet ravintolat olivat edelleen kiinni ja niissä, jotka olivat auki, saatoimme olla ainoat asiakkaat. Eri puolilla saarta näkyi haalistuneita julisteita ja bannereita mainostaen viime kevään tapahtumia. Vierailimme myös eräässä juuri ennen pandemiaa valmistuneessa hotellissa, jonka monissa huoneissa ei ollut yöpynyt yli vuoteen vielä kukaan. Tuntui, että aika olisi todellakin pysähtynyt yli vuodeksi.
Lounasmaisemat Gili Airilla snorklausreissun päätteeksi. Taustalla Lombokin saari.
Auringonlasku Gili Trawanganilla ja näkymät suoraan Balille.
  • Kuun lopulla päätimme lähteä viikonlopuksi Borneon saarelle Kalimantaniin Tanjung Putingin kansallispuistoon katsomaan orankeja. Matkaa teimme perinteisellä klotok-jokiveneellä, jossa myös yövyimme. Kuten useassa muussa matkakohteessa, myös Tanjung Putingissa olimme sillä hetkellä ainoat turistit, ja noin 45 kilometrin mittaisella joella tuli vastaan lähinnä vain paikallisia kalastajia. Normaaliaikoina kuulemma joella saattaa olla samanaikaisesti jopa puolensataa venettä ja useita satoja turisteja. Retken aikana näimme orankien lisäksi myös erilaisia apinoita (vallattomimmat niistä änkesivät veneellemme varastamaan ruokaa), lintuja, liskoja ja kaksi krokotiilia! Lentokoneesta näkyi hyvin kansallispuistoa ympäröivät palmuöljyplantaasit, jotka ovat todellinen uhka niin uhanalaisille orangeille kuin muullekin elämälle Kalimantanin sademetsissä.
Tanjung Putingin kansallispuiston jokiristeily perinteisellä kelotok-puuveneellä. Silloin tällöin vastaan tuli paikallisia kalastajia pitkine puuveneineen, muutoin joella ei ollut ketään muita kuin me – ja viidakon eläimet.
Pääsimme näkemään orankeja pääasiassa vain kansallispuiston ylläpitämillä syöttöpaikoilla, joissa orangeille annetaan mm. banaaneja ja maissia. Tämä parikuukautinen pikkuoranki ahmi ainakin tusinan verran banaaneja aamupalakseen.
Viidakon keskellä ei ollut puhelinverkkoa, joten mieli todella pääsi lepäämään näissä maisemissa. Auringon laskeuduttua joenpenkan puissa kiilsivät tulikärpäset ja täysi kuu paistoi taivaalta.
  • Tässä kuussa Jakartasta ei ole päässyt lähtemään juuri mihinkään, sillä nyt ramadanin päättymisen vuoksi koko maahan asetettiin parin viikon matkustuskielto. Ihmiset tuntuvat nyt kuitenkin liikkuvan huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja Jakartan kuuluisat ruuhkat tuntuvat pahenevan viikosta toiseen. Tämä on varmasti osaltansa vaikuttanut siihen, että Jakartan ilmanlaatumittarit ovat olleet jo monta päivää reilusti koholla. Vasta alkanut kuiva kausi vähäisine sateineen ei ainakaan tilannetta yhtään tästä helpota.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s