Pian kuukausi Indonesiassa takana. Asettautuminen ja kotiutuminen uuteen asuinmaahan on sujunut yllättävänkin helposti, vaikka alun perin pelkäsinkin miten uusi elämä alkaa rakentua koronarajoitusten keskellä. Sain tärkeimmät lupa-asiat hoidettua jo ensimmäisten viikkojen aikana, mikä on helpottanut huomattavasti kaikkea muuta järjesteltävää. Tällä viikolla sain avattua itselleni paikallisen pankkitilin (monen, monen allekirjoitetun paperin jälkeen) ja muutto uuteen kivaan kotiin koittaa jo ensi viikon alussa. Uusiin ihmisiin olen päässyt jo vähän tutustumaan pienessä pohjoismaalaisten diplomaattien porukassa. Vaikka tartuntaluvut ovat kasvussa, ainakin täällä Jakartassa arki tuntuu jopa melko normaalilta maskipakosta ja jatkuvasta kuumeenmittailusta huolimatta (tänään lukemat näyttivät kyllä aivan mitä sattuu – lähes hypotermiset 32 astetta, jota virkailijakin jäi silmät pyöreinä ihmettelemään).
Tietysti aivan kaikki näiden ensimmäisten viikkojen aikana on ollut itselle uutta ja vierasta. On kuitenkin muutamia asioita, joihin on kiinnittänyt enemmän huomiota kuin toisiin. Päällimmäisinä havaintoina uudesta kotimaasta ja -kaupungista ovat ehkäpä seuraavat kolme:
Liikenne ja liikkuminen: Tämä näyttäisi olevan yksi Jakartan kestopuheenaiheista. Kuulemma olen onnekas, sillä Jakartan liikenne on viime kuukausien aikana ollut normaalia rauhallisempaa koronarajoitusten ja lisääntyneen etätyön vuoksi. Sadekauden koittaessa syksymmällä pahoja liikenneruuhkia ei varmasti voi välttää. Tilapäisesti hiljentyneestä liikenteestä huolimatta jalankulkijoilla riittää haasteita liikenteen seassa; suojateitä ei juuri ole ja jos on, niiden eteen ei pysähdytä. On ollut otettava käyttöön ns. “magic hand” ja toivottava, että autot pysähtyisivät (tai ainakin hiljentäisivät vauhtia) niitä kohti ojennetun käteni voimasta. Joskus jopa tuntemattomat ihmiset ovat rientäneet auttamaan tien ylityksessä, mikä on ollut kovin ystävällistä. Pyöräily on muuten myös Jakartassa lisääntynyt vuoden aikana ja pop up-pyöräteitä on pystytetty suurempien väylien varteen. Pyörätiet on rajattu muusta liikenteestä hieman heppoisin oranssein liikennekartioin ja usein pyöräilijöiden seassa risteilevät myös mopot ja skootterit. Itse en vielä toistaiseksi taida uskaltautua fillaribaanoille…
Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus: Kyse on usein aika pienistä ja huomaamattomistakin eleistä ja teoista, mutta palvelukulttuuri on kuitenkin jotain sellaista mitä monessa muussa paikassa ei ole tullut vastaan. Tervehtiminen on arkipäivää ja sitä tekevät kaikki kaikkialla. Kerran yhden kahdeksanminuuttisen työmatkan aikana laskin, että minulle toivotettiin hyvät huomenet kymmenisen kertaa – ensin hotellin vastaanottovirkailija, sitten kuumetta mittaava hotellin vartija, sisääntuloportin vartijat, naapurilähetystön kadulla vartioiva turvamies, lähetystömme sisääntuloportin vartijat, aulavirkailijat sekä kerroksemme vartija. Hämmästyksekseni monet muistavat/tietävät nimeni – Good Morning Ms (Mbak) Kati. Kerran kaupassa olin ostamassa vain muutamia ostoksia, kun joku oli jo kiireen vilkkaa tuomassa minulle ostoskoria, johon laskea ostokset. Noutoruokaa lähiravintolasta hakiessa minut on muutaman kerran saatettu ulos saakka ja joskus jopa useamman tarjoilijan toimesta. Pankissakin minua palveli kolme virkailijaa kerralla, mikä tuntui hieman liioittelulta, mutta saattoi johtua myös siitä, ettei muita asiakkaita juuri ollut samaan aikaan paikalla.
Maan monimuotoisuus ja suuruus: Työhuoneeni seinää peittää suuri Indonesian kartta, jota yritän nyt opiskella sen verran, että hahmottaisin edes pääpiirteittäin mistä mikäkin (ainakin suurempi) saari löytyy. Saariahan on yli 17 500 ja niistä asutettuja kuutisen tuhatta. Välillä on vaikea myös käsittää mistä Indonesia alkaa ja mihin se päättyy – onhan se lähes yhtä pitkä kuin matka Yhdysvaltojen länsirannikolta itärannikolle. Indonesia on yksi maailman maanjäristysherkimmistä maista, mutta esimerkiksi viime viikolla tapahtuneet pari isompaa (noin 7 Richterin asteikolla) järistystä Sumatran ja Sulawesin läheisyydessä eivät tietystikään aiheuttaneet tärähdystäkään täällä Jaavan saarella (joka on muuten lähes yhtä pitkä kuin matka Hangosta Utsjoelle). Tällä viikolla ehdin saamaan hieman esimakua miltä Jakartan lähiympäristössä näyttää päiväreissulla safarille lähellä Bogorin kaupunkia (noin 1,5 tuntia hyvän liikenteen aikaan Jakartasta). Edes hetki vehreässä ympäristössä ja puhtaammassa ilmassa teki hyvää meluisan kaupunkielämän keskellä. Matkahammasta kieltämättä jo hieman kolottaa ja toivottavasti pienempiä reissuja olisi mahdollista tehdä fiksusti ja turvallisesti lähiympäristössä jo lähiaikoina. Ainakin tässä on hyvää aikaa suunnitella tulevia reissuja ja reittejä seuraaviksi vuosiksi!
