Lähtökuopissa

Vaikka tämä ei ole lähestulkoon ensimmäinen, eikä edes kymmenes muutto, tällä kertaa perhosia on mahassa aiempaa enemmän. Tämänkertainen muutto on ehkä verrattavissa viidentoista vuoden takaiseen, kun lähdin yksin maailman toiselle puolen, silloin lukio-opiskelemaan pariksi vuodeksi Kanadan länsirannikolle. Olin pakannut tavarani kahteen pieneen matkalaukkuun, tulostanut (!) mukaan vaihtokenttien Kööpenhaminan ja Seattlen terminaalikartat ja astunut lentokoneeseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Matkalla tutustuin kreikkalaiseen perheeseen, joka tarjosi minulle matkaevääksi halvaa ja kahteen ruotsalaiseen eläkeläiseen, jotka opastin Seattlen kentällä oikealle Alaskan-lennolle (kiitos terminaalikarttojeni), ja vieläpä på svenska. Perillä Kanadassa sain rajaviranomaiselta tervetuliaislahjaksi vaahteranlehtikuvioisen frisbeen.

Kanadan-vuosien jälkeen asuin vuosikymmenen eri paikoissa eri maissa, mutta harvoja hetkiä kuitenkaan muistaa näin kirkkaasti kuin tämä muuttomatka elokuussa 2005.

Uusi asuinmaa tutuksi. This Earth of Mankindin luin ensimmäistä kertaa viisitoista vuotta sitten maailmankirjallisuuden kurssilla Kanadassa.

Tällä kertaa matka vie uuteen osoitteeseen toisella puolen maailmaa, Kaakkois-Aasian suurimpaan maahan Indonesiaan ja sen jättikokoiseen pääkaupunkiin Jakartaan. Sain tietää tulevasta komennuksesta jo joulun tienoilla ja ajatukset ovat kieltämättä harhailleet tulevassa pitkin kevättä. Viimeiset pari kuukautta olen järjestellyt muuttoa enemmän tai vähemmän ahkerasti – rokotuksia, muuttofirmojen kilpailutuksia, huonekalu- ja astiastohankintoja, viisumi- ja passiasioita, lento- ja matkustusrajoitusten selvittelyjä (koska korona), muuttolaatikoiden pakkaamista, ja viimeisiä sukulointeja ja ystävien tapaamisia ennen pitkää pätkää poissa. Ja jossain välissä myös tutustumista uuteen asuinmaahani (en ole muuten koskaan aiemmin käynyt Aasiassa!). To-do-lista on tuntunut loputtomalta. Mutta nyt kaiken pitäisi olla niin valmista kuin vain voi – omaisuuteni merikontissa pian seilaamassa kohti itää, matkalaukut pakattu, lentoliput hankittuna, käsidesit, vino pino maskeja ja negatiivinen koronatestitodistus laukussa.

Baconin 1920-luvun maailmankartassa Indonesia näyttää pieneltä präntiltä valtameressä. Todellisuudessa maailman suurin saarivaltio on noin 5000 kilometriä pitkä. Jakarta tunnettiin hollantilaisvallan aikana Bataviana (1610-1942).

Aloitin tämän blogin oikeastaan siksi, että muistaisin vielä joskus vuosien päästä niitä pieniäkin hetkiä, kokemuksia ja sattumuksia matkan varrelta. Ja yhtä lailla myös siksi, että haluan hieman enemmän avata sitä, mitä diplomaatin elämä voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla – varmasti useimmiten jotain siltä väliltä. Välillä päädymme toiselle puolelle maapalloa, välillä olemme toisella puolen Eurooppaa, osalla lapset ja puoliso mukana, osa aloittaa uuden elämän uudessa paikassa yksin (kuten minä). Pitää toivoa, että pandemiatilanne hellittäisi ennemmin kuin myöhemmin, jotta pääsisin tutustumaan maan ja alueen upeimpiin kohteisiin ja jakamaan niitä tänne.

Niin, ja vielä blogin nimestä. Tämä oli lopulta aika nopea päätös, sillä pohtiessani blogille nimeä keväisellä automatkalla, radiossa alkoi sillä samalla hetkellä soida Haloo Helsingin Maailman toisella puolen. Tuossa korvamatobiisissä muuten aika osuvasti lauletaan ei mulla oo tarkkaa suuntaa / mä menen minne sattuma johtaa, mikä kuvaa mielestäni aika hyvin elämääni nyt ja vuosiksi eteenpäin.

One thought on “Lähtökuopissa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s